Asuntosijoitusyhtiö kasvattaa vuokra-asuntoinvestointejaan

Yhtiö on noin viiden vuoden aikana investoinut markkinaehtoiseen vuokra-asumiseen lähes 1,5 miljardia euroa. Vuonna 2016 investointimme suomalaiseen vuokra-asumiseen ovat noin 650 miljoonaa euroa ja rakenteilla oli katsauskauden lopussa 1 415 uutta vuokra-asuntoa, joista Helsingin seudulla 1 233. Haluamme vastata erityisesti Helsingin seudun vuokra-asuntokysyntään ja helpottaa työn perässä muuttoa kaupungistuvassa Suomessa. Torjumme harmaata taloutta aktiivisesti ja enemmän kuin laki vaatii. VVO-konsernin osuus koko vuokra-asuntomarkkinasta on noin 4,4 prosenttia.

VVO-yhtymä Oyj laski liikkeeseen uuden 200 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan katsauskauden jälkeen 17.10.2016. Transaktio kiinnosti laajasti sijoittajia Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa, ja se ylimerkittiin selvästi. Yli 40 sijoittajaa merkitsi joukkovelkakirjalainaa. Joukkovelkakirjalaina listattiin Nasdaq Helsinki Oy:n pörssiin 21.10.2016. Yhtiön tavoitteena on rahoituslähteiden monipuolistaminen kasvun rahoittamiseksi.

Asuntosijoitusyhtiönä vuosittainen investointitavoitteemme on 1 000 vuokra-asuntoa. Tämä tavoite on saavutettavissa, mutta vuokra-asuntomäärän kasvattamista helpottaisi merkittävästi riittävä heti rakentamiskelpoisen tonttimaan tarjonta kasvukeskuksissa. Pääkaupunkiseudun asuntotilanteeseen ja vuokrien markkinahintaan voidaan vaikuttaa rakentamiskelpoisen tonttimaan lisäämisellä ja tarjonnan kasvattamisella.

Kuluvan vuoden aikana olemme luopuneet pitkien rajoitusten ARA-kohteista ja keskittyneet markkinaehtoiseen toimintaan. Markkinaehtoisessa toiminnassa pystymme laajasti kehittämään toimintaamme ja tekemään palvelumuotoilua. Tavoitteenamme on luoda vuokra-asumiseen lisää tarjontaa ja uusia palveluratkaisuja helpottamaan vuokra-asuntojen saamista ja niissä asumista. Vuokraustoiminnassa olemme noudattaneet asiakkaalle helppoa kokonaisvuokraa ilman erillisiä lisämaksuja. Lähes kaikki vuokramme sisältävät esimerkiksi laajakaistayhteydet ja vesimaksut. Noin vuoden toiminut, toimialaa mullistanut Lumo kotinyt.fi -palvelukanavamme verkossa on vakuuttanut asiakkaat: asuntovuokraamon kautta on tehty yli 760 vuokrasopimusta.

Uskomme korkean osaamisen ja energisen työkulttuurin voimaan, mikä näkyi jälleen Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kilpailussa: sijoituimme jälleen kärkipaikoille eli suurten työnantajien sarjassa kolmanneksi.

Hyvää loppuvuotta!

Jani Nieminen
toimitusjohtaja

 

 

© VVO-yhtymä Oyj 2015 - 2016 | Aineistopankki